perjantai 13. toukokuuta 2022

Mitä tapahtui blogeille, siirtyivätkö kaikki instaan?

Nyt seuraa motkotusta, olkaa hyvät.

Olen jo vuosia seurannut useampia blogeja, joiden aiheina on mm. tyyli. Tänä vuonna näitä blogeja ei olekaan tarvinnut seurata enää, sillä niiden viimeisimmät postaukset on julkaistu joko  alkuvuodesta, kolme kuukautta sitten tai jopa vuonna 2021. Ihan niin kuin kaikki nämä blogit olisivat yhteisymmärryksessä sopineet, että lopetetaan perinteinen bloggaaminen (minun kiusakseni) ja siirrytään kokonaan instaan.




Ärsyttävintä koko hommassa on se, että näiden viimeisten postausten viimeisillä riveillä todetaan "lupaan, että aktivoidun täällä blogin puolella". No, eipä vain ole aktivoiduttu.

Miksi kaikki siirtyvät sinne instaan? Onhan tätä ilmiötä ollut nähtävissä jo jonkun aikaa. Ymmärrän, että sitä on helppo ja nopea käyttää, eikä sinne tarvitse kirjoittaa pitkää blogikirjoitusta, mutta miten kaikki ovat siirtyneet instan puolelle kokonaan ja vielä yhtä aikaa? Blogit on unohdettu sen siliän tien.

Koen, että instajulkaisun elinkaari on lyhyt. Se unohtuu heti, julkaisuja tulee niin nopeaan tahtiinkin. Sen sijaan blogikirjoitus voi jeesata jota kuta, ja siihen voidaan palata uudelleen.

Yrittäkää jaksaa kirjoittaa blogeja. Ne ovat kivoja.

Olen puhunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

13 vinkkiä pukeutumiseen

Tässä muutamia linkkejä blogin eri postauksiin. Enjoy ja rock on! Näin pystyt hillitsemään ostamista  Rocktyyli: Käytännöllinen huivi Yhdist...